Huovalulluus, missä luuraat?!

Pyörin viime yön sängyssä ja mietin asioita, koska Nukkuhomomasa loisti poissaolollaan. Eli vietin ihan perus yön, miinus että Juonin kuorsaus puuttui. Ajatus vaelsi vaikka missä, sieltä Frank Zappan viiksistä suoraan kaappini synkimpiin luurankoparkoihin ja mörköihin sängyn alla. Yksi asia jäi kuitenkin kummittelemaan täksi päiväksi mieleni syövereihin ja tahtoo pulputa sieltä ulos pikapikaa (Pikachu!). Ja tähän sellanen salamanjysäys ja hiilenmusta rakettiryhmä ja Miaun vitun tyhmä dupattu ääni loihe lausumaan jotain idioottimaista. Hah mulla on ikävä ala-astetta ja Pokemonin tunnaria. MUTTA ASIAAN.

Mun rakas ystäväni luovuus on kadonnut. Se on vaan mennyt johonkin piiloon. En edes muista milloin ja en tiedä miksi. Olen vaippahoususta asti tykännyt kaikesta luovasta touhusta. Ensin tuli piirtäminen, sitten esiintyminen, sitten kirjoittaminen ja sitten musiikki. 

Kirjoitin ala-asteella kasapäin näytelmiä ja runoja ja tarinoita. Niitä esitettiin koulun juhlissa ja perustettiin myös näytelmäkerho. "Viidakon seikkailu" oli aika kova juttu. 

Olin aina luokkani paras kuvaamataidossa, varsinkin kissojen piirtämisessä. Kolmannella luokalla tartuin sähkökitaraan ja opettelin soittamaan E-mollin ja Ramonesia ja Apulantaa. Sitten piirsin hevosia. Mulkkuiässä kirjoittelu keskittyi novelleihin ja runoihin. Kerran melkein kirjotin kirjan. Onneksi tietokone hajosi. Soitin lisää kitaraa. Haaveilin rock-tähteydestä ja join kaljaa äitiltä salaa ja poltin tupakkaa nurkan takana. Piirsin hevosia ja piirsin ihmisiä ja puita ja maisemia. Maalasin taivaanrantoja ja "Miehen jolla on kitara ja perse". Vittuku menin heittämään sen roskiin. Lukiossa äidinkieli 9 ja Laudatur, kuvaamataito kymppi ja musiikki 9 ja diplomi. 

Lukioaikana luovuus oli kyllä jo kaikonnut hieman. Musiikintunnit ja muu hömppä tuntui pakkopullalta ja ainoa musiikillinen juttu, mikä jaksoi kiinnostaa enemmän, oli oma bändi. Minusta tuli kai laiska tai sitten en tykännyt koulusta tai sitten masennuin tai sitten nautin liikaa päihteitä tai sitten datasin kaikki illat tai sitten söin mielialalääkkeitä tai sitten romutin itsetuntoni tai sitten aloin seurustelemaan tai sitten jotain tai sitten kaikkea. Luovutin ehkä luovuuden suhteen. Valitsin laiskuuden ja tylsyyden ja hukutin inspiraationi. Ehkä tahallani osittain ja kiinnostuksen puutteesta. Nyt vähän kaduttaa.

 

Mutta enivei, I WANT IT BACK! (Hyvä piisi muute)

Haluan kaivaa ja herätellä sen luovuuden perkeleen takaisin maan pinnalle sieltä kolosta mihin nyt ikinä onkaan sukeltanut. Taideaineet on aina ollut mun juttu ja jos mulla ei oo sitä mun juttua niin sitten mulla ei oo mun juttua. How simple is that.

Nyt minä haastan itseni. 

Annan itselleni kuukauden aikaa saada jotain luovaa aikaiseksi. Tai siis paljon luovaa. Minä vaikka julkaisen sitten aikaansaannoksiani tänne ja näytän itselleni ja maailmalle närhenmunat ja tupenrapinat.

Tuun ehkä vielä vääntämään hikeä ja verta ja katumaan tätä, mutta:

1. PIIRRÄN kissan, hevosen, ihmisen ja puun ja maiseman tai kitarapersemiehen vaikka, mutta piirrän.

2. SOITAN, siis sävellän piisin, tai vaikka kaks (Paska messissä).

3. KIRJOITAN kuvitteellisen tarinan.

Ideoita saa toki paiskoo pöytään rakkaat aasendeelit.

Hahhah voi helevetti :--D ok, en luovuta.

ADIOS, Pena