"Kun Suomi voitti maailmansodan" - Katusoittamalla Ouluun ja takaisin

Katusoitettiin itsemme Ouluun ja takaisin. 1000 kilometriä, kitara ja Iina. Niiden lisäksi myös 40 tuntia valvomista, puoli litraa viinaa, yöjunablues, oululaisia ihanuuksia, pileet Rotuaarilla, uusia kesäkavereita, lokki roskiksessa, meri, 200 euroa, sämpylöitä, kylmää pizzaa, murretta, räkää, kivaa. Paras reissu ikinä.

Vastaan heti aluksi muutamaan kysymykseen, joita meiltä tivattiin 100000001415 kertaa reissun aikana. Ettei tarvii ennää enempää vastailla.

Miksi lähdimme? Vastaus: No siksi, koska ystävämme Jesse oli taannoin keikalla Tampereella ja me typerinä persenaamoina tietenkin missasimme sen keikan. Jesse pahoitti mielensä ja me lupasimme mennä seuraavalle keikalle. Seuraava keikka sattui olemaan Oulussa. Toinen syy lähtöömme oli se, että päätimme edellisellä viikolla että teemme kesällä katusoittokiertueen.

Mikä helevetin katusoittokiertue? Vastaus: Tarkoituksena on soittaa lähtöpaikassa kadulla ja kerätä soittamalla junalippurahat jonnekin. Siellä jossakin, eli perillä, pitää taas soittamalla saada kasaan paluumatkarahat.

Ootteko te ihan hulluja? Vastaus: No vittu ollaan.


Matkamme starttasi Mansesta ofköös. Jorasimme tiistai-illan ja keskiviikkopäivän pitkin Hämeenkatua, jotta saimme matkahilut kerättyä kasaan. Meillä molemmilla oli rahaa itsellämme nolla euroa, joten soittaa ja laulaa piti otsa hiessä ja sormet verillä. Ei vaiskaa, junamatkojen tienaamiseen käytimme ehkä kaiken kaikkiaan aikaa rapiat neljä tuntia.
Keskiviikkona puoli kahdeksan aikaan raahasimme luumme Alkon kautta juna-asemalle ja maksoimme 60,20€ maksavan lipun pelkillä kolikoilla. Kassatäti epäili meidän räjäyttäneen pankin.

Iina ja junalippurahat

Hetken oli epäuskoinen virne naamalla ku näitä lipandereita tuijoteltiin

Illaksi riensimme vielä ilahduttamaan kadulla kulkijoita Sokkarin eteen ja keräsimme matkakassaamme hieman lisävahvistusta. Sitä herui jopa sen verran, että toinen meistä olisi jo melkein päässyt Oulusta takaisin Tampereelle. Kun kello alkoi lähennellä aamuyön kello yhtä, keräsimme kamppeemme Hämeenkadulta ja talsimme steissille. Kello 01:15 juna liikahti raiteillaan ja matkamme kohti pohjoista alkoi.
Hitto myö oltiin fiiliksissä. Junassa oli vaan melko ikävää noin aluksi, tonnikala oli tulista ja säälittävät ihmisolennot yrittivät vetää unta palloihinsa meidän ilakoidessa. Kun tarpeeksi saimme nyrpeitä katseita, otimme omaisuutemme ja siirryimme ravintolavaunuun. Nyrpeät katseet saattoivat johtua joko pitämästämme metelistä, tai siitä, että eväspussistamme löytyi viinapullon lisäksi myös chilitonnikalaa ja erittäin valkosipulisia sämpylöitä. Aromipesä oikeen.
Ravintolavaunussa oli meininki mitä parhain. Urheilijat, muusikot ja Kalajoen Juhannusta juhlimaan menossa olevat neidit, mikäs sen hienompi kombo. Pilleet. Enpä oo aikaisemmin ollut todistamassa jameja junassa.

Eväät on!

Meidän ainoa tulonlähde

Iina selvinpäin

Vasemmalta oikeelle: Kalajoenmatkaaja, Matti Nykänen 17v, härski skeittarin stereotyyppi ja muusikonretkut.

HEPPÄ

Piti kuvata vähä matskua kesän lopulla valmistuvaa musavideota varten. Ja hyvää matskua tuliki:

Yöjuna Blues lakkasi soimasta joskus Pännäisten jälkeen, unetonta ajanjaksoa oli siihen mennessä kertynyt jo melkein 20 tuntia ja silmät meinasi tippua päästä. Pakotettiin itsemme omaan vaunuumme koisimaan ja herätyskelloa vääntäessä meinasi vähän itkettää: "aikaa herätykseen 01:45 tuntia". Great. Iina veteli hirsiä tyytyväisenä suu auki ja minä nukuin yhden silmäyksen, jos sitäkään. Se yksikin silmäys riitti siihen, että Oulun asemalle saavuttaessa kello 07:45 silmät olisivat tahtoneet muurautua umpeen ja jatkaa matkaa Rovaniemelle. Ei siinä auttanut kuin kerätä kimpsut ja kampsut ja astua ah, niin kauniiseen ulkoilmaan. Tältä näytti aamulla Oulussa:

Ei naurattanut. Kylmäki oli ku tontun perseessä jouluna. Astelimme pienen aseman sisätiloihin, jotka olivat lähestulkoon yhtä ankeat kuin tuo yläpuolella keikkuva kuva. Niin, kumpikaan meistä ei ole aikaisemmin vieraillut Oulussa. Kerta se on ensimmäinenkin. Ja mikä tervetuloylläri meitä odottikaan Oulun rautatieaseman vessassa. Meillä molemmilla oli hirveä hätä, hampaat oli pestävä. Ensin meidän piti kaivaa katusoittopussukastamme euron kolikko, jotta pääsimme ylipäätään astumaan wc-tiloihin. Euron kaivettuamme ja lukon avattuamme pääsimme vessaan toteamaan, että siellä on mies. Siellä oli mies. Naisten vessassa, kopin ovi auki, kusella. Totesin suureen ääneen miehen todella olevan siellä ja poistuin näköetäisyydeltä. Mies hoiti rauhassa asiansa loppuun, siirtyi meistä välittämättä käsienpesualtaalle ja alkoi hartaasti puunata kätösiään. Todella hartaasti. Äijä pesi käsiään ainaki viis minuuttia. Siis vittu. Sitten hän otti askeleita lähteäkseen ja samalla tokaisi meille monotonisella äänellä, että: "Kuunnelkaa tytöt Radio Deitä, se on hyvä kristillinen kanava", ja paiskasi oven kiinni mennessään. TERVETULOA OULUUN NIINKÖ. Ei paljoa siinä mielentilassa naurattanut. Lähinnä pelotti.
Siinä sitä sitten asemalla oltiin vaan ja hengailtiin ja tuskailtiin. Oikeasti tässä vaiheessa reissua ajateltiin, että ei saatana, me ei päästä täältä ikinä pois. Jopa kadutti, että ylipäätään lähdettiin koko reissuun. Onneks oltiin niiiiiiiin väärässä.
Voitettiin arvasta 2 euroa ja ostettiin lisää kahvia. Tavattiin myös yöllinen härski skeittarinperkele uudestaan ja hävettiin itseämme. Sampo-poika oli herännyt junan lattialta, kun konnari oli potkinut ja kysellyt että missä poitsun pitäis jäädä. No Oulussa. Onneks ei sentään oltu ainoita pienessä tuubassa asemalla kello 8 aamulla.
Yritettiin myös ahtautua kahdestaan nukkumaan aseman ahtaalle penkille, mutta eihän siitä mitään tullut. Ihmisten ilmeistä päätellen myös haistiin viinalle vähintään viiden metrin päähän. Minä en oo varmasti ikinä ollut niin hehkeänä.

JES LISÄÄ KAHVIA

Tino on ite kusipää

So fresh! Ja ei turvota.

Iina nyt olikin ihan nättinä

Määki

Ylläoleva kuva ja muut sarjaan kuuluvat saivat minut kaiken kukkuraksi nauruitkemään vuolaasti julkisella paikalla. Ei hävettänyt. Koko yön valvoneet aivomme olivat myös siinä kunnossa, että suustamme pääsi mitä mahtavimpia juttuja.
"Tuolla se menee se kylähylly"
"Voi kyrpä. ....kannatti muuten kuiskata toi ihan vitun kovaa" 
Ja niin eespäinpois. Lopulta kymmenen perseessä Iinan puhelin soi (ja missä se soikaan) ja kotihomo ilmoitti tulevansa hakemaan meidät. Mahtavaa. Nukkumaan.

Kävelimme pienen matkan Oulun katuja ja päädyimme jonnekkin kadulle jonnekkin kerrostaloon ihan ihka-aitoon poikamiesboxiin. Urvahdin melkein heti sohvalle, mutta nukuin ainoastaan puolisen tuntia. Säälittävää sanon minä. Tähän mennessä silmät olivat pysyneet auki melkein 24 tuntia. Succes. Siinä me röhnötettiin ja ihmeteltiin maailman menoa ja teeveestä tulevaa kakkaa.

Viiden aikoihin olimmekin jo taas menossa. Aurinko löysi lopulta Oulun kaupungin ja pakotti meidät kadulle.
Silmät olivat ristissä ja promillet lähentelivät unenpuutteessa hurjia lukemia, mutta ei auttanut kuin lähteä soittamaan - pitihän meidän päästä poiskin. Oulu yllätti, aseman ankeus katosi heti keskustaan päästessä. Aurinko porotti ja kaupunki oli kaunis. Ensimmäiseksi oli pakko saada yksi korvaava huurteinen. Suuntasimme siis Stockmannin herkkuosastolle ja etsimme itsellemme juotavaa. Bisset kainaloon ja kohti merta.

<3

Meri

Albiino ja neekeri

"Vittu että me tienataan tässä tuulessa sun tukalla ihan helevetisti rahaa"

Hymyttää!

  

Meren rannassa istuskellessa fiilis parani huomattavasti, vaikka matkarahoja ei oltu saatukaan vielä kasaan. Kalja piristi kummasti. Kun olimme olusemme litkineet, otimme suunnan kohti kuuluisaa Rotuaaria. Leiriydyimme johonkin ja aloimme soittaa. Vajaan tunnin veivaamisen jälkeen kitaralaukun sisältö näytti siltä, että kotimatka oli mahdollinen. Lähdimme kaljakaupan kautta takaisin rantaan laskemaan rahojamme.
Lopulta rahatilanne näyttikin siltä, että vielä pitäisi tienata muutama euro, että kotiin päästäisiin. Eihän me penteleet tajuttu, että on juhannus ja Valtion Rautatiet iskevät lipunmyyntikoppinsa kiinni.

Haha

Ilmeeni, kun rahaa olikin liian vähän. 

Torin rannalta lähdimme suunnistamaan kohti majapaikkaamme. Piti käydä vähän ehostautumassa ennen illan rientoja. Ehostautuminen tarkoitti kylläkin minun kohdallani lähinnä VR:n asiakaspalveluun soittelemista ja pikaista vaatteiden vaihtoa. Sitten mentiin taas. Koko reissumme tarkoitus oli mennä Jessen keikalle ja sinne me mentiin. Keikka oli aivan mahtava, vaikka ei väenpaljouden takia lavalle asti nähtykään ku varpaillaan seisoskellessa. Epist. Funksons. Mahtista.
Keikan jälkeen lähdimme kerjäämään kotimatkarahoja kitaran, sheikkerin ja lauluäänen kanssa. Ensimmäisenä meitä tuli ilahduttamaan taas kerran yksi paikallinen kylähylly, joka rummutti hirveesti ja olisi halunnut myös virittää kitaroita ja tehdä kaikkea. Ihana mies.
Epätoivon tunne oli melkosen kova siinä tuulessa, hampaat kalisi yhteen ja sormet huusi hallelujaa. Lopulta fiilis jotenkin jännästi parani ja kipu ja kylmyys unohtui, kun rahaa alkoi tipahdella taivaalta asti ja pileet Rotuaarin kulmalla kasvoivat ihan tolkuttomiksi. Oli huipuin katusoittokeikka tähän mennessä. Rahaa oli loppujen lopuksi sen verran, että kotimatkarahojen lisäksi uskalsimme lähteä paikallisten retkujen kanssa baariin. Suuntasimme Tumbru Pubiin, samaan pubiin, jossa ystävämme keikka oli. Pubi oli edelleen täyteen ahdettu ja olut oli kallista. Kiskaisin kahden euron kahvikupin hirvittävää kyytiä lärviini ja asetuin aloilleni. Ilta oli kerrassaan ratkiriemukas. Oulu on mahtava.

Näin me suunnistettiin

Onneksi sentään kuultiin jotain lavalta kantautuvaa mölinää

Meikä ja Stevie Wonder

Tässä vaiheessa oltiin valvottu noin 36 tuntia. Eikö sitä huomaa?

Terdellä

"Mieti ny, me ei oltais tässä jos mää en ois joskus kommentoinu Jesselle Irc-Galleriassa johki kuvaan että "näppärä keppi"!!" :------------D

Lukuisten terassilla nautittujen oluiden ja kyrpelövonkeroiden jälkeen meille jäi vielä jopa rahaa pizzaan. Ja pizzaa oli pakko saada. Koska sen lisäksi, että olimme baarista lähtiessä valvoneet noin 41 tuntia, me olimme olleet tämän ajan myös hyvin pitkälti syömättä mitään. Paitsi tonnikalaa. Mutta tuon päivän aikana ruokailumme olivat jääneet yhteen oluen rinnalla nautittuun Daim-patukkaan.
Pizzaa tilatessa sain todeta, että Oulussa kana kuuluu erikoistäytteisiin ja tilasin lopulta kasvispizzaa ja maksoin ostokseni viissenttisillä. Saatoin saada alennusta. Kuulin myös parhaimman iskurepliikin koskaan, kun selkäni takaa kumartui mieshenkilö ja totesi korvaani, että: "mulla o muute oma hevoone". Sai rukkaset.
Kotimatkalla poikkesimme kolikkomiehen puistossa. Jesse meni grilliltä ostamaan röökiä ja meitä ahdisteli sillä välin muutama helvetin pelottavaa 200 kiloista oululaista urosta. Kieltämättä vähän pelotti. Huh huh. "Ei tarvii välittää, Pertti vaan pelottelee". Niinpä vissii.
Jesse palasi grilliostoksiltaan jäätävän naurukohtauksen kanssa. Kesti hetken, ennen kuin kotihomo pystyi pyrskähdyksiltään puhumaan, mutta juttu meni jotenkin näin: "kysyin tuossa että onko tapahtunu mittää ihmeellistä tännää täsä puistosa ni tuo vastas että "eeeipä tässä muuta, mutta joku otti elävän pulun kiinni ja tunki sen tuonne roskikseen, siivet näkkyy vieläki.""
Että sellaista Oulussa tällä kertaa. Jos joku haluu nähä naurulokin roskiksessa, nii meikällä o kuvatodiste. Hyi helevetti! Se lokkiparka oli toki kuollut. Rauha hänen sielulleen.
Reissu päättyi poikamiesboxin sohville ja uinahdimme lähes tulkoon heti, kun pää tyynyä hipaisi. 42 tuntia hereillä, eikä edes sattunut.

Vajaan kuuden tunnin unen jälkeen oli pakko nousta ylös ja suunnata kohti Oulun asemaa. Juna otti lähteäkseen kohti Petäjävettä kello 12:44. Onneksi kulkuneuvossa oli vielä istumapaikkoja. Matka Seinäjoelle vierähti puidessa reissua, juodessa olutta viimeisillä katusoittorahoilla ja karistellessa miehiä kannoilta. Kaikenmoisia pulikuninkaita sitä näkeeki. Seinäjoelta Haapamäelle vedimme hirsiä koko matkan. Petäjävedelle päästessä teki jo mieli lähteä takaisin Ouluun.

Ja niin sitä vaan soitettiin matkarahat kotiinki päi

Olut maistui ehkä parhaimmalle koskaan

PERILLÄ

Petikselle siis suuntasimme viettämään juhannusaattoa. Kylläpä sitä vietettiinkin railakkaissa merkeissä. Pari sidukkaa, Stephen Kingiä ja sohva. Puolen yön jälkeen nukkumaan. Nam.

Reissu oli kyllä paras ikinä! Kiitos kaikille osaa ottaneille ja lantin lahjoittaneille.
Katusoitto raikaa ehkä vielä tänä kesänä uudestaankin Oulussa ja kiertue tulee jatkumaan koko kesän, kerran ku näinki hyvin ensimmäisestä etapista selvittiin! Etenkin, kun etappi oli aika monen kilometrin päässä kotoa päin katsottuna. 
Seuraavaks vois ihmetellä etelässä.

Kiitti ja kuitti!