Yves Rocher ei olekaan ihan paska kauppa ja Keski-Suomi on kylmä ja pimeä maa.
Minä sinne lähden nyt. Heippa!

Lotat musavisassa ja armopalkinto

Tsädääm. Yves Rocher Hämeenkadulla on ihan paska kauppa. Minä netistä vilkuilin, että putiikki suljetaan kello 19 ja tähtäsin kaupunkireissuni niin, että olen varttia vaille seitsemän Keskustorilla, jotta voin noutaa kyseisestä mestasta itselleni huulipunan, jonka perään olen jo pitkään haikaillut. Niinpä nii. Olen tasan varttia vaille Keskustorilla ja bussin ikkunasta katselen, kuinka Yves Rocherilta sammuu valot ja ovet menee kiinni. Mitä vittua? Tänksit ja pliitsit vaan. Onneksi on huominen.

Ravintola Artturin musavisa tuli vihdoin koettua. Ja kerrassaan hienoin tuloksin! Ylsimme Lotta-ystäväni kera ehkä kuuteen pisteeseen typerillä vastauksillamme, vaikka voitto häämötti silmissä. Mutta tuloksia kuunnellessamme yllätyimme suuresti. En ole eläessäni voittanut yhdessäkään arvonnassa yhtään mitään ala-asteen idiootin näköisen nallekarhun jälkeen, mutta NYT, perkele, Artturin musavisa ja joku nosti hatusta meidän joukkeemme yyberhienon nimen ja saimme arvontapalkintona pienet oluet. Piti kyllä hetki miettiä, että oliko se arvontapalkinto, vai armopalkinto. Ehkä molempia. Great succes.
Artturin isot oluet ovat myös petollisen isoja.

Tämä musavisalappu ei päätynyt tuomarille. Olisi voinut pian järkyttyä sarjakuvan loppuratkaisusta.

Kadonneet kolme pistettä?

Ja iso olut, joka muuttui pieneksi

Kerran olen lotossa voittanut.

Loisteliasta ja voitokasta maanantai-yätä kaikile! t. Pentti, joka joi juuri kahvia

Koira.. tttu mikä eläin!

Koska edellinen postaus koski lähinnä kissoja ja prinsessoja, tämä koskee koiria. Minä nimittäin koin juuri melkoisen seikkailun kauppareissullani. Kävelin kaupasta kohti kotia ja vedin röökiä kaksin käsin ja ajattelin öö en mitään. Sitten tapahtui seuraavaa. Keskellä tietä seisoi valkoinen eläin ja tuijotti. Se oli koira. Se oli irti. Se haukahti ja juoksi minua kohti hampaat irvessä nauraen. Omistajaa ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Ja minä aivan rakastuin perkele! Omistaja onneksi löytyi pienen säädön jälkeen. Huh huh. Mutta koirat!
Sitten kun minä oon iso tyttö, hommaan itselleni eläkepäivieni iloksi kaverin nimeltä Weisser schweizer schäferhund. Valkoinen paimenkoira. ...TTU MIKÄ ELÄIN!

Yngveä on niin hirveä ikävä, että en osaa edes sanoa kuinka ikävä. Hirveä ikävä. Siis Ynkkää, ei hirveä. Meidän perheessä on aina ollut koira ja nyt kun sitä ei ole, elämä tuntuu vähän tyhjältä. Onneksi on Googlen kuvahaku ja Lemmikkipalstat.netin foorumit ja naapureiden irtokoirat ja äitin parvekekyyläysmesta. Mutta jos joku asia on varma, se on varma, että minä otan koiran sitten kun olen iso. Eli omistan talon ja lääniä ja rikkaan miehen ja aikaa ja hevosen. Ja lottovoiton tietty.

Valkoisen paimenkoiran lisäksi päiväunissani pyörii myös karjalankarhukoira. Meillä oli sellainen silloin aikoinaan, kun minä en tajunnut maailman menosta vielä yhtään mitään. Oltiin melkein kaimoja. Seuraavassa kuvassa kyseinen Pepi ja äiti ehkä vuonna ysikyt.

Tai sitten. Kuinka hienoa olisikaan omistaa kissan kokoinen koira, joka kuitenkin näyttää ihan koiralta. Schipperke. Ehkä enemmänkin äitin päiväunien kohde, kuin minun, mutta... minikokoinen Yngve!

MÄÄ SEKOAN! Auttakaa.
Älkää. Ehkä olen vain hiljaa ja pesen pyykkiä ja siivoan. Istun kuistilla tuijotan.

Viisipäiväinen viikonloppu - prinsessahetkiä ja ei-prinsessa-hetkiä

Syysloma löysi hetkensä juuri oikeaan aikaan. Minä aloitin sen tosin perjantain sijaan jo keskiviikkona. Lyydä saisin itseäni. Vaan enpä sitä tee, mustelmia on jo ihan tarpeeksi. Niitä voisin luovuttaa uuteen kotiin.

Huikea viisipäiväinen viikonloppuni sisälsi mm:

- päätöntä rahankulutusta (mun päästä on enää pieni tsiipale jäljellä)

- stressiä ja vitutusta

- luokkakaverini synttärit, eli lastenkutsut, eli prinsessabileet "aikuisille", jotka oli isolla hoolla Hyvät!

- naurua

- noloja tilanteita

- totaalisen tuuban ja muistinmenetyksen, sekä painovoiman katoamisen ja sitä seuraavan...

- ...ennennäkemättömän hirveän kolmipäiväisen (kolmipäisen) krapulan (hirviön)

- mustelmia, joiden syntyperästä ei ole tietoa

- rakkoja varpaissa

- masennusta

- eläinlääkärissä vierailua

- surullisia juttuja

- kissan hoivaamista

- kirpparilöytöjä

- paskoja leffoja ja ylensyöntiä

- äitiä

- skedejuttuja

- 11 tuntisen työpäivän/-illan Queenin tahtiin ja kipeät jalat

- aamujoogaa

- rakkautta

Ja muuta kivaa! Kaikkea kanssa ja ohhoh ja huhhuh, johan on markkinat. Onneksi on syyslömä. 

Mun piti kirjoitella blogimerkintää jo tiistaina, ennen viisipäiväisen viikonloppuni alkua, ja kirjoitinkin oikein kuvien ja strösseleiden kera, mutta bloggeri sanoi jyrkästi "ei." Ja sekös vititti. Mutta pistänpä tähän myös kuvia tiistailta, niin kaikille tulee parempi mieli ja maailmassa rauha. Peace. 

Tiistai. Minä shoppailin. Kiitos UFF elviksistä, meikällä on nyt kaksoset!

Tiistai. Minä shoppailin. Kiitos Lidl, minulla oli kutoset!

 

Lastenkemuissa pelattiin juomapeliä asiaankuuluvilla korteilla.

Sain huora-kortin!

Ja astuin pikkuvarpaallani ehkä Lihavaan Leidiin.. tää oli se prinsessahetki. Mutta sitten pari fisua ja muutuin sammakoksi.

Perjantai. ja operaatio "Ruoja eläinlääkäriin".

Ruoja ei halua mennä lääkäriin.

Ruoja ei halua mennä lääkäriin part. 2 (tsekatkaa kynnet)

Herwoodin hoodit ja ihana syksy

Ruoja ei halua mennä lääkäriin part. 3

Me haluttiin mennä eläinlääkäriin ja väläyttää pienet tekohymyt

Minä halusin iskeä pikkuveljen aurinkolasit päähän ulos lähtiessä! Muna ja kana.

Ruoja meni lääkäriin ja tässä sillä on ei-prinsessa-hetki

Tässä juodaan maitoa pöydän ääressä, niinku ihmisetkin juo! Tuhkakupista.

Tässä nukutaan

Ja tässä viisipäiväisen viikonlopun läpi röytänyt yltiöväsynyt Pena ja ei-prinsessa-hetki

Ruoja on maailman paras ja urhein ja vittupäisin ja kaunein kissa. Minäkin oon. Eiku.

Menetin eilen neitsyyteni tilaustarjoilijana, ja voin kertoa että huh. Vaikka ihanat kirppislöytö-nahkapoponi olivatkin äärimmäisen mukavat ja palvelivat urhoollisesti, yhdentoista tunnin seisomisen ja juoksemisen jälkeen varpaani sanoivat poks. Ja minä sanoin "aijaijai". Let it rain over meee. Mutta tulipahan tarjoiltua. Valkoinen kauluspaitani ei myöskään ole enää valkoinen. Aina on myös yhtä hienoa tuoksua lauantai-illan jälkeen vanhalta juopolta, vaikka promilleja olisi ollut veressä nolla. Sama olla!

Tämä päivä on pitänyt sisällään sunnuntaimasennusta. Liian pitkät yöunet, väsymys, kipeät jalkapohjat, Ruojan kehräys, aurinkotervehdys ja pyllistys Hervannalle, viikon vanha leipä, toissapäiväinen tonnikalasalaatti, pankkitilin-saldo-itku-potku, inhottava syyssade, ja plaa plaa, tästä on Penan sunnuntai tehty. Ja perkele minun tupakka-kauppa-reissuni! Ostin kaupasta kaikkea muuta kuin tupakkaa. Kärvistelen aamuun, koska olen laiska. Ihan kuin jaksaisin aamullakaan kauppaan ruhoani raahata. 

Nyt voisin nukkua vaikka seepran.

Joogaa kaikille, 

Pena

Ääniä yössä ja purkissa

Kuulin äsken iltasavukkeella seisoskellessani niin hämmentävää äännähtelyä jostain Räyhärinniemen metsistä, että en osaa vieläkään kertoa, oliko äänen aiheuttaja ihminen vai eläin. Jos se oli eläin, se oli lintu. Tarkemmin ottaen nälkiintyneen korppikotkan soidintanssi. Jos se oli ihminen, se oli ihminen, joka osasi helevetin hyvin matkia nälkiintyneen korppikotkan soidintanssia. Pelottavaa se oli joka tapauksessa. Saatan menettää yöuneni. Saatan menettää ne muutenkin. Kirjoitin muuten ainakin neljä kertaa että Satan, ennenku tuli saatana siis saatan.

Ääntä on myös purkissa. Ensimmäiset äänityssessiot Paskan kera done. Pörinää pöntössä puolikkaan biisin verran, siistiä!

Hyvää yötä.

Paskoja juttuja

Ai nii sun skeba on mun luona! Tarviiks sitä?

Enpä varsinaisesti, mul on sun skede

Siis skeba :---D

Ok :-D mä pääsen neljältä, mää ringaan lingiä ku pääsen

jou brotha, see ya!


Tänään siis kaikesta päätellen visioinnit ja reenit ja teetä (tai viintä) ja paljon nikotiinia ja Paskaa.

Selvä viikonloppu, selvä! - Ruokaa ja kirppislöytöjä

Minä ihan kunnostauduin kakkakirjan kanssa viikonlopun aikana ja otin hirveesti kuvia ja opettelin myös käyttämään kamerani itselaukaisijaa, niinku kaikki muutkin varteenotettavat ja hovikuvaajan puutteessa elävät bloggailijat tekevät. Oli muuten saatanan vaikeaa. Kohta näette.
NO mutta ennen kaikkea asiani oli se, että mulla oli tosi kiva viikonloppu! Enkä ees juonu kännejä.
Söin ehkä liikaa, mutta perkele, raahasin itseni kolmen päivän aikana KAKSI kertaa salille!! Vauvauvau.
Perjantaina datasin, kuten viime merkinnöistä saattaa hyvin pitkälti päätellä. Sitten minä tein sitä kanasalaattia ja söin sitä. Oli aika tuhti reenistä_palautumis_ateria. Vetäisin vielä pari sataa grammaa karkkia päälle. Mutta hyvää oli!

Lauantaina könysin sängystä ylös reippaasti jo kymmenen perseessä. Sitten tsillailin ja söin aamupalaa ja datasin ja kävin mm. tupakalla ja otin kameran mukaan.

En olekaan itseäni kuvannut näin ahkerasti sitten ahkerien Irc-Galleria-aikojen. Hyviä aikoja ne.
Kameralla tarpeeksi kauan pelleiltyäni ja liian monta kupillista sumppia tyhjennettyäni suuntasin valkoisella ratsullani, eli TKL:n bussilla nro två, Herwoodiin ja kohti Herwoodin kirpputoreja. Kahden tunnin kiertelyn jälkeen olin aika onnellinen. Mulla oli kassissa mustat Leviksen viisnollaykköset (!!! syrämmiä), kauan kaivattu reenipaita (David), mummoneule leopardikuosilla, nahkainen lettivyö, iltalaukku (johon mahtuu röökivehkeet, lompakko ja kännykkä plus kaikki muu tarvittava), Ray-Baneille kotelo (Dior) ja Metallican bändipaita. Ei mikään paska reissu siis. Ja sitten äiti teki mulle ruokaa. :----)
Ja minä vaihdoin kitaraan kielet. Eipä siihen tarvittukaan ku ristipääruuvimeisseliä, poran terää, ruokaöljyä, vanupuikkoja ja vasaraa.

Äiti goes India. _Kanan_siipiä, täysjyväriisiä, intialaisittain maustettua kastiketta, kermassa ja mausteissa paistettua okraa, namnamsalaattia ja omatekoista maustettua maitojuomaa. MEIKÄN ÄITI ON PARAS!

Okra! Tätä kantoivat Lontoossa vuonna 08 pöytään ja minä olin heti myyty, ensinnäkin koko intialaiselle ruokakulttuurille, mutta etenkin tälle omituiselle herkulle. Okra!

Sitten lähdin haikein mielin Herwoodista pois ja juoksin vatsa täynnä herkkuja kahteen bussiin. Yhtäaikaa. No en sentäs. Kaupunkissa nautiskelin muutaman oluen ja kaksi henkeäsalpaavaa karaoke-esitystä. Voitte ihan itse päätellä olivatko ne henkeäsalpaavan hyviä vai huonoja. Ni. En meinaa kerro. OK en voi olla kertomatta ja ihan hirveitä olivat. Myötähäpeä ei edes riittänyt siinä tilanteessa. Anteeksi.
Lauantai-iltani päättyi siihen että kömmin jo ennen kello yhtä yöllä rättiväsyneenä sängynpohjalle pötköttämään kivaan kainaloon ja näkemään unia (ja puhumaan unissani, sori kainalo).
Yhden tähdenlennon bongasin.

Sunnuntaikin alkoi jo aikaisin aamulla, tosin aamu kesti kello kolmeen iltapäivällä. Sitten oli tarkoitus lähteä vetämään Stockan edessä lemuavia donitseja kitusiin, mutta oikea nälkä pääsi vahingossa yllättämään donitsikojun eteen saapuessamme. Zarillo oli paras apumme ja ystävämme. Annos oli vaan aivan hervottoman kokoinen meikäläisen vatsaan. Ei mahtunut. Sitten laukkasinkin valkoisella ratsullani ruokakaupan kautta kotiin. Vietin siellä muutaman minuutin ja taas hyppäsin ratsuni selkään ja ravasin salille. Perjantaisen reenin jälkeen tosin pikku pyöräily ja pilates eivät oikein tahtoneet luonnistua niin kuin pitäisi. Käsien ylhäällä pitämiseen ja hengittämiseen keskittyminen yhtä aikaa oli ihan liikaa meikän keskittymiskyvylle. Pilateshengittely aiheuttaa myös ilta-aikaan hävettävän paljon haukottelua..

JOOPAJOO joo nyt rölölölööö. Silmät vääntyy kieroon ja ajatus juoksee turhan laiskasti ja väärällä tasolla näin väsyneenä. Tässä nyt vielä meikän kirppariostoksia loppukevennykseksi:

Levikset ja biitlekset ja poseeraukset.

Mummoneule kokoa L ja vitin kiva laukku. Jalka myös. Nyt tiedän ainakin kaverin noille kenkille.

Vitin kiva laukku ja vitin kiva vyö

Ja minä oon myös vitin kiva!

Ja minä oon nyt niin vitin kiva että lähden kyllä untenmaita kohti ja Nukkumasaa turpaan.

Pentti kuittaa

P.s. Tekstin_asettelu ja kuvat pissi mua silmään ja niin pissi niitäkin, jotka tämän tekstin erehtyivät lukemaan. Anteeksi siitä. En jaksanut taistella. En ole Mooses, Lipponen on.

Huovalulluus, missä luuraat?!

Pyörin viime yön sängyssä ja mietin asioita, koska Nukkuhomomasa loisti poissaolollaan. Eli vietin ihan perus yön, miinus että Juonin kuorsaus puuttui. Ajatus vaelsi vaikka missä, sieltä Frank Zappan viiksistä suoraan kaappini synkimpiin luurankoparkoihin ja mörköihin sängyn alla. Yksi asia jäi kuitenkin kummittelemaan täksi päiväksi mieleni syövereihin ja tahtoo pulputa sieltä ulos pikapikaa (Pikachu!). Ja tähän sellanen salamanjysäys ja hiilenmusta rakettiryhmä ja Miaun vitun tyhmä dupattu ääni loihe lausumaan jotain idioottimaista. Hah mulla on ikävä ala-astetta ja Pokemonin tunnaria. MUTTA ASIAAN.

Mun rakas ystäväni luovuus on kadonnut. Se on vaan mennyt johonkin piiloon. En edes muista milloin ja en tiedä miksi. Olen vaippahoususta asti tykännyt kaikesta luovasta touhusta. Ensin tuli piirtäminen, sitten esiintyminen, sitten kirjoittaminen ja sitten musiikki. 

Kirjoitin ala-asteella kasapäin näytelmiä ja runoja ja tarinoita. Niitä esitettiin koulun juhlissa ja perustettiin myös näytelmäkerho. "Viidakon seikkailu" oli aika kova juttu. 

Olin aina luokkani paras kuvaamataidossa, varsinkin kissojen piirtämisessä. Kolmannella luokalla tartuin sähkökitaraan ja opettelin soittamaan E-mollin ja Ramonesia ja Apulantaa. Sitten piirsin hevosia. Mulkkuiässä kirjoittelu keskittyi novelleihin ja runoihin. Kerran melkein kirjotin kirjan. Onneksi tietokone hajosi. Soitin lisää kitaraa. Haaveilin rock-tähteydestä ja join kaljaa äitiltä salaa ja poltin tupakkaa nurkan takana. Piirsin hevosia ja piirsin ihmisiä ja puita ja maisemia. Maalasin taivaanrantoja ja "Miehen jolla on kitara ja perse". Vittuku menin heittämään sen roskiin. Lukiossa äidinkieli 9 ja Laudatur, kuvaamataito kymppi ja musiikki 9 ja diplomi. 

Lukioaikana luovuus oli kyllä jo kaikonnut hieman. Musiikintunnit ja muu hömppä tuntui pakkopullalta ja ainoa musiikillinen juttu, mikä jaksoi kiinnostaa enemmän, oli oma bändi. Minusta tuli kai laiska tai sitten en tykännyt koulusta tai sitten masennuin tai sitten nautin liikaa päihteitä tai sitten datasin kaikki illat tai sitten söin mielialalääkkeitä tai sitten romutin itsetuntoni tai sitten aloin seurustelemaan tai sitten jotain tai sitten kaikkea. Luovutin ehkä luovuuden suhteen. Valitsin laiskuuden ja tylsyyden ja hukutin inspiraationi. Ehkä tahallani osittain ja kiinnostuksen puutteesta. Nyt vähän kaduttaa.

 

Mutta enivei, I WANT IT BACK! (Hyvä piisi muute)

Haluan kaivaa ja herätellä sen luovuuden perkeleen takaisin maan pinnalle sieltä kolosta mihin nyt ikinä onkaan sukeltanut. Taideaineet on aina ollut mun juttu ja jos mulla ei oo sitä mun juttua niin sitten mulla ei oo mun juttua. How simple is that.

Nyt minä haastan itseni. 

Annan itselleni kuukauden aikaa saada jotain luovaa aikaiseksi. Tai siis paljon luovaa. Minä vaikka julkaisen sitten aikaansaannoksiani tänne ja näytän itselleni ja maailmalle närhenmunat ja tupenrapinat.

Tuun ehkä vielä vääntämään hikeä ja verta ja katumaan tätä, mutta:

1. PIIRRÄN kissan, hevosen, ihmisen ja puun ja maiseman tai kitarapersemiehen vaikka, mutta piirrän.

2. SOITAN, siis sävellän piisin, tai vaikka kaks (Paska messissä).

3. KIRJOITAN kuvitteellisen tarinan.

Ideoita saa toki paiskoo pöytään rakkaat aasendeelit.

Hahhah voi helevetti :--D ok, en luovuta.

ADIOS, Pena

Rakauta kaikile!

Aivan vallattoman ihanaa! Minulla on tässä käsillä ensimmäinen vapaa viikonloppu sitten helmikuun! Kalenterini sekä pääni ammottavat tyhjyyttään; ei sovittuja menoja, EI TÖITÄ, ei keikkoja, ei reenejä, ei kouluhommia, ei _mitään_!
Ja mitä teinkään ensimmäisenä viikonloppuvapaailtanani. Hommasin avohaavan akillesjänteeseeni ja linkutin irvistellen sen jälkeen sateessa kohti kuntosalia, jossa minua odotti personal raineri. Sitten tuli rehkittyä niin, että itku meinasi päästä, kun astelin takaisin ulos sateeseen.
Kotona tein suihkussa käymisestä itselleni kylpyläelämyksen. Jalkahoito, käsihoito, kasvohoito, kokovartalokuorinta ja mitä näitä nyt on, nam nam. Vesilasku muun muassa. Onnea vaan TOASille. :)
Sitten tietysti pilasin tämän kaiken autuuden lätkimällä kylmävoidetta turtana röllöttäviin alaraajoihini. Kananlihalle menivät ja kylmävoide on todella kylmää. Tosiasioita.
Kohta teen kananlihasta ja salaatista salaattia ja sitten minä syön sitä.

Mutta onhan tämä kyllä outoa. Ennen vanhaan minä aina olin lähes tulkoon joka ikisen viikonlopun Keski-Suomiossa tai jossain muualla röllöttelemässä. Esim. töissä. Mitäs mä nyt sitten teen kaikki viikonloput, kun kaikki mun viikonloppukodit on muuttaneet leirinsä Manseen? Siis tottakai olen onnellinen kun rakkaimpani aasendeelarini ovat täällä Mansessa kanssani. Mutta. Mihin mä nyt oikein pakenen tätä läppeensä pahhaa maailmaa ja ihmisiä, kun kämpillä seinät kaatuu päälle ja ahdistaa? Hervantaan? En.

En minä tiedä.

Nyt kyllä kuolen nälkään ehkä, täytyy ehtiä ennen sitä keittiöön!

Tässä vielä kuva eilisestä illanvietostani:

Ainakin englannin koe sujui hyvin tänään hehe.

Pena kuittaa

Pararaa päässä paskaa ja moi taas :)

Rakas kakkapäiväkirja,

Pyydän mitä nöyrimmin anteeksi sitä, että olen ollut viime aikoina kovin hiljainen. Vatsani on ollut vähän sekaisin, joten en ole pystynyt suoltamaan yhtään kakkaa aivolohkojeni perukoilta sormieni kautta näppäimistöön ja näppäimistöstä bittiviidakkoon ja jotain helvetin kautta tänne. Ummetus. Aivossa nimittäin. Tai ajassa. Aika on tyhmä.
Nyt kuitenkin revin itselleni jostain pienen ja säälittävän ajan rääpäleen ja tässä minä istun ilahduttamassa itseäni ja toivottavasti jotain muutakin.
Huh ja huh. Viimeajat ovat olleet melkoista melskettä ja mellakkaa. Viime viikko kului lähinnä Hervannassa reenatessa ja maistellessa oluita Paskan ja Oksun olohuoneessa ja poltellessa tupakkaa samanmoisten kavereiden partsilla. Vietin myös muutaman yön äitin vieressä ja pakko sanoa tähän väliin, että minä oon maailman onnellisin lapsi. Äitit on parhaita.

Perjantaina käännettiin kompassi vituilleen ja lähdettiin Jyväskylään keikalle. Ravintola Rentukka. Tarviiko muuta sanoa. No tarvii ehkä. Keikka meni hyvin kaikista mahdollisista vitutuksen aiheista ja vatsanpuruista ja päänsäryistä ja teknisistä ongelmista huolimatta. ME musiikilliset amatöörit jopa osasimme aivan itse omin pikku kätösin kasata PA:n ja hoitaa äänentoiston. Oli meillä toki maailman paras tunnelmanpilaaja ja apuri messissä. Kiitos siitä karvainen mies. Ihmisiä (miehiä) houkuteltiin paikalle jopa toistakymmentä. Lippujakin myytiin ja saatiin vitti kaljarahaa. SIF oli aivan helevetin hyvä ja koko ilta oli kokonaisuudessaan melkoisen metka.
Kaikki tiet veivät tietysti Katseeseen. Yö sujui mukavasti janon, jalkakrampin, unettomuuden ja metelöivien kisujen merkeissä Jössen kotonassa. Huikee reissu. VR:ää en kiitä saatana.

Lauantaina saavuin Mansesteriin täristen ja rikkikatkipoikkipuolikuolleena. Heti ensimmäiseksi minulle tarjottiin olutta. Siitä se idea sitten lähti. Ruma idis ja idis Ruma. Siellä oli pitti.

Sunnuntai ja maanantai oli pelkkää koomaa. Maanantaiyönä saapuivat liskot. Tiistaina, eli eilen (ei helvetti eikö nyt olekaan sunnuntai) yritin koulun jälkeen epätoivoisesti shoppailla. Ei onnistunut.
Lähdettiin sitten vähän kaljalle. Olin ihan vitun Kuubassa.

Nyt keitto tulille ja ruokkimaan kaikkien nälkäisten sankareita. Eli minua ja ehkä mulla on joku kaverikin.

Tässä yritin ottaa passikuvia itsestäni opiskelijakorttia varten. Epäonnistuin.

Viime viikolla jopa shoppailin

Röökihuudeilla

Istuttiin perkule samalla sohvalla ku Nykäne ja Peitsamo!

Äänimies, sangriaa ja nappuloita

Orkesteri, jonka biisirepertuaariin kuuluu mm. Satan is a Female ja Cockblock.

Tässä kuvassa rakkaan ja karvaisen ystäväni karvat

Yritin piilottaa krapulani kaikin mahdollisin keinoin, mutta onnistuin vain näyttämään narkkarilta.

Rypälerypäs

Nyt on jälleen sellainen olo että rauhoittuminen olisi paikallaan. Pieksen itseäni. Noin.
Hyvää yötä ja huomenta,

Pena