1.

Ensimmäinen lause. Toinen lause. Tathaa perkele!
Nyt se on tehty. Aloitin blogin.

Kauan toteutumattomana aivoissani seissyt idea saa nyt vihdoin luvan käydä toteen ja voin puhdistaa sieluni epäpuhtauksista hellävaraisesti ja tehokkaasti, tässä ja nyt. Huojentavaa.

Blogin nimi ei kerro tulevasta sisällöstä mitään, vaan se on vain yksi hätäpäissään keksitty blogin nimi muiden joukossa. Joten älkääpä peljätkö, en ollut aikeissa paskalla käymisiäni tänne selostaa. Vaikka se toki olisikin erittäin mielenkiintoista.
Penan kakkapäiväkirja tulee käsittelemään kakan sijasta mitä luultavimmin mm. elämää.

Idea blogin kirjoittamisesta on muhinut aivolohkojeni perukoilla aivan tuhottoman liian kauan. Nyt sen sitten teen, ja tarkoituksenani on yksinkertaisesti vain kirjoittaa. Aion heittää itsekriittisen silmäni pois, unhoittaa kirjoittamisen "vaikeuden", nostaa härän pöydälle, ottaa kissaa sarvista ja antaa palaa. Ja viilata pilkun sijasta myös kynsiäni.

Tavoite 1: opetella kirjoittamaan ilman jatkuvaa korjaamista, hiomista ja seuraavan lauseen miettimistä. Haen tässä ajatuksenvirtahepoa. Sellaista julkaisukelpoista. Niin ja olisi myös kivasti, jos jokaisen blogin kirjoittamiseen ei kuluisi kahta tuntia.

Tavoite 2: löytää sisäinen runosuoni ( suoli :---------D ) ja antaa sen sykkivästi vapaasti sykkiä, pukea päässä sinkoilevat ajatukset järkeviksi lausejatkumoiksi ja kirjoittaa itselle, ei ajatellen mahdollisia lukijoita.

Mulla kesti (melkein) tähän päivään asti tajuta, ettei blogin aloittaminen tarvitse taakseen mitään maailmaa mullistavaa ideaa, aihetta, tai mielipiteitä muodista, politiikasta, ruoasta tai kulttuurista.
Minä tässä nyt kirjoitan tätä blogia, koska haluan kirjoittaa. Eikä täällä varmasti ole kukaan kielipoliisina säätelemässä ja vahtimassa, mitä blogini käsittelee, tai mistä kirjoitan ja miten ja vittu miksi. Paitsi minä itse. Amen.


Aika helevetin hankalaa tämä on.