2.

WC:n valo ei pala, saanen siis ilmoittaa, että aion mennä paskalle kynttilän valossa.
Se oli vitsi. Aika huono. Mutta vitti ku ärsyttää.

Olen ihmisenä aivan käsittämättömän säälittävä saamattomuuden perikuva.
WC:n valokatkaisin on ollut jo ainakin viikon rikki ja sitä saa rämpätä lukuisia minuutteja putkeen hellien kosketusten ja hakkaamisten kera, ennen kuin valo lopulta syttyy. Tämä pieni ongelma laittaa v-käyräni hipomaan pilviä ja verenpaineeni nousemaan, mutta minä en perkule vaan saa aikaiseksi ottaa puhelinta käteen ja ilmoittaa isännöitsijälle asiasta. Kyseinen toimenpide veisi kalliista ajastani ehkä 3 minuuttia. Kaikenlisäksi vikailmoituksen voisi tehdä myös netissä.
Sen sijaan että sen tekisin, tykkäilen rämpätä valokatkaisijaa ja toisaalta elää myös siinä toivossa, että tuo pieni ja vittumainen vempain korjautuisi joku kaunis päivä itsestään. Vaikka huomenna. Eihän sitä tiedä?
Toinen juttu: olen palellut tässä kämpässä jo kaksi talvea, ottamatta puhelinta käteen ja soittamatta isännöitsijälle, että josko patterin vois ilmata ja ikkunat tiivistää kunnolla. Täällä on helvetin kylmä.
Sen sijaan, että voisin päästä tästä kylmyydestä ottamalla yhden puhelun, tykkäilen täristä kymmeniin vaatekappalaisiin kääriytyneenä ihmisjääpuikkona ja odotella villasukat jalassa, että pakkaset laskevat. Ehkä olin entisessä elämässä eskimo ja nyt kaipaan igluani.
Kylpyhuoneen paskan valokatkaisijan ja jääkylmän patterin lisäksi minulla on elämässäni myös miljoona muuta "pikkujuttua" hoidettavana.
Minne ne kaikki unohtuneet hoidettavat pikkujutut oikein menevät? Ja MIKSI? Miksi se tänään-pois-alta-hoidettava ärsyttävä pikkujuttu menee sinne mielen perukoille leikkimään piilosta, kun se kahden viikon päästä ärsyttää siellä vain enemmän?
Pahinta tässä on se, etten voi näitä vikailmoitusten jättämättä tekemisiä ja muita unohtuneita asioita selitellä lempparilauseellani; "en jaksa". En voi selitellä niitä mitenkään.  Ehkäpä meikällä on vaan niin paljon kaikkea tärkeää tekemistä, ettei aikaa moisille pikkujutuille heru. Ja höpsistähöps. Mistä ihmeestä aivooni on iskostunut ajatus, että hommat hoituu itsestään. "Puoliksi suunniteltu on valmiiksi tehty".
Samaan tapaan luotan joka lauantai lottovoittoon ja ryyppään hyvillä mielin viimeiset pennoseni jossain räkäisessä pubissa ja ajattelen mielessäni että "kyllä mä nyt vielä yhden, jostain sitä rahaa kuitenkin ilmestyy."

Valittamisen kammottavasta negatiivisesta ilmapiiristä siirtykäämme nyt iloisempiin aiheisiin. OLEN SAANUT JOTAIN AIKAISEKSI. Olen nimittäin tässä kohta viimeistellyt jo toisen blogitekstini. Olen myös myynyt taas yhden viikon ahkerasti levyjä,  olen siivonnut, pessyt pyykkiä, vaihtanut kitaraan kielet, syönyt, maksanut toista kymppiä kirjastomaksuja ja hakenut osan kevään pääsykoekirjoista. Ja lukenut 2 sivua.

Nyt menen ja vessaan valot. Vikailmotusta en tee.


P.s. En jaksanut keksiä otsikkoa.