Kuulin äsken iltasavukkeella seisoskellessani niin hämmentävää äännähtelyä jostain Räyhärinniemen metsistä, että en osaa vieläkään kertoa, oliko äänen aiheuttaja ihminen vai eläin. Jos se oli eläin, se oli lintu. Tarkemmin ottaen nälkiintyneen korppikotkan soidintanssi. Jos se oli ihminen, se oli ihminen, joka osasi helevetin hyvin matkia nälkiintyneen korppikotkan soidintanssia. Pelottavaa se oli joka tapauksessa. Saatan menettää yöuneni. Saatan menettää ne muutenkin. Kirjoitin muuten ainakin neljä kertaa että Satan, ennenku tuli saatana siis saatan.
Ääntä on myös purkissa. Ensimmäiset äänityssessiot Paskan kera done. Pörinää pöntössä puolikkaan biisin verran, siistiä!
Hyvää yötä.
maanantai 10. lokakuuta 2011
Paskoja juttuja
Ai nii sun skeba on mun luona! Tarviiks sitä?
Enpä varsinaisesti, mul on sun skede
Siis skeba :---D
Ok :-D mä pääsen neljältä, mää ringaan lingiä ku pääsen
jou brotha, see ya!
Tänään siis kaikesta päätellen visioinnit ja reenit ja teetä (tai viintä) ja paljon nikotiinia ja Paskaa.
Enpä varsinaisesti, mul on sun skede
Siis skeba :---D
Ok :-D mä pääsen neljältä, mää ringaan lingiä ku pääsen
jou brotha, see ya!
Tänään siis kaikesta päätellen visioinnit ja reenit ja teetä (tai viintä) ja paljon nikotiinia ja Paskaa.
sunnuntai 9. lokakuuta 2011
Selvä viikonloppu, selvä! - Ruokaa ja kirppislöytöjä
Minä ihan kunnostauduin kakkakirjan kanssa viikonlopun aikana ja otin hirveesti kuvia ja opettelin myös käyttämään kamerani itselaukaisijaa, niinku kaikki muutkin varteenotettavat ja hovikuvaajan puutteessa elävät bloggailijat tekevät. Oli muuten saatanan vaikeaa. Kohta näette.
NO mutta ennen kaikkea asiani oli se, että mulla oli tosi kiva viikonloppu! Enkä ees juonu kännejä.
Söin ehkä liikaa, mutta perkele, raahasin itseni kolmen päivän aikana KAKSI kertaa salille!! Vauvauvau.
Perjantaina datasin, kuten viime merkinnöistä saattaa hyvin pitkälti päätellä. Sitten minä tein sitä kanasalaattia ja söin sitä. Oli aika tuhti reenistä_palautumis_ateria. Vetäisin vielä pari sataa grammaa karkkia päälle. Mutta hyvää oli!
Lauantaina könysin sängystä ylös reippaasti jo kymmenen perseessä. Sitten tsillailin ja söin aamupalaa ja datasin ja kävin mm. tupakalla ja otin kameran mukaan.
En olekaan itseäni kuvannut näin ahkerasti sitten ahkerien Irc-Galleria-aikojen. Hyviä aikoja ne.
Kameralla tarpeeksi kauan pelleiltyäni ja liian monta kupillista sumppia tyhjennettyäni suuntasin valkoisella ratsullani, eli TKL:n bussilla nro två, Herwoodiin ja kohti Herwoodin kirpputoreja. Kahden tunnin kiertelyn jälkeen olin aika onnellinen. Mulla oli kassissa mustat Leviksen viisnollaykköset (!!! syrämmiä), kauan kaivattu reenipaita (David), mummoneule leopardikuosilla, nahkainen lettivyö, iltalaukku (johon mahtuu röökivehkeet, lompakko ja kännykkä plus kaikki muu tarvittava), Ray-Baneille kotelo (Dior) ja Metallican bändipaita. Ei mikään paska reissu siis. Ja sitten äiti teki mulle ruokaa. :----)
Ja minä vaihdoin kitaraan kielet. Eipä siihen tarvittukaan ku ristipääruuvimeisseliä, poran terää, ruokaöljyä, vanupuikkoja ja vasaraa.
Sitten lähdin haikein mielin Herwoodista pois ja juoksin vatsa täynnä herkkuja kahteen bussiin. Yhtäaikaa. No en sentäs. Kaupunkissa nautiskelin muutaman oluen ja kaksi henkeäsalpaavaa karaoke-esitystä. Voitte ihan itse päätellä olivatko ne henkeäsalpaavan hyviä vai huonoja. Ni. En meinaa kerro. OK en voi olla kertomatta ja ihan hirveitä olivat. Myötähäpeä ei edes riittänyt siinä tilanteessa. Anteeksi.
Lauantai-iltani päättyi siihen että kömmin jo ennen kello yhtä yöllä rättiväsyneenä sängynpohjalle pötköttämään kivaan kainaloon ja näkemään unia (ja puhumaan unissani, sori kainalo).
Yhden tähdenlennon bongasin.
Sunnuntaikin alkoi jo aikaisin aamulla, tosin aamu kesti kello kolmeen iltapäivällä. Sitten oli tarkoitus lähteä vetämään Stockan edessä lemuavia donitseja kitusiin, mutta oikea nälkä pääsi vahingossa yllättämään donitsikojun eteen saapuessamme. Zarillo oli paras apumme ja ystävämme. Annos oli vaan aivan hervottoman kokoinen meikäläisen vatsaan. Ei mahtunut. Sitten laukkasinkin valkoisella ratsullani ruokakaupan kautta kotiin. Vietin siellä muutaman minuutin ja taas hyppäsin ratsuni selkään ja ravasin salille. Perjantaisen reenin jälkeen tosin pikku pyöräily ja pilates eivät oikein tahtoneet luonnistua niin kuin pitäisi. Käsien ylhäällä pitämiseen ja hengittämiseen keskittyminen yhtä aikaa oli ihan liikaa meikän keskittymiskyvylle. Pilateshengittely aiheuttaa myös ilta-aikaan hävettävän paljon haukottelua..
JOOPAJOO joo nyt rölölölööö. Silmät vääntyy kieroon ja ajatus juoksee turhan laiskasti ja väärällä tasolla näin väsyneenä. Tässä nyt vielä meikän kirppariostoksia loppukevennykseksi:
Ja minä oon nyt niin vitin kiva että lähden kyllä untenmaita kohti ja Nukkumasaa turpaan.
Pentti kuittaa
P.s. Tekstin_asettelu ja kuvat pissi mua silmään ja niin pissi niitäkin, jotka tämän tekstin erehtyivät lukemaan. Anteeksi siitä. En jaksanut taistella. En ole Mooses, Lipponen on.
NO mutta ennen kaikkea asiani oli se, että mulla oli tosi kiva viikonloppu! Enkä ees juonu kännejä.
Söin ehkä liikaa, mutta perkele, raahasin itseni kolmen päivän aikana KAKSI kertaa salille!! Vauvauvau.
Perjantaina datasin, kuten viime merkinnöistä saattaa hyvin pitkälti päätellä. Sitten minä tein sitä kanasalaattia ja söin sitä. Oli aika tuhti reenistä_palautumis_ateria. Vetäisin vielä pari sataa grammaa karkkia päälle. Mutta hyvää oli!
Lauantaina könysin sängystä ylös reippaasti jo kymmenen perseessä. Sitten tsillailin ja söin aamupalaa ja datasin ja kävin mm. tupakalla ja otin kameran mukaan.
En olekaan itseäni kuvannut näin ahkerasti sitten ahkerien Irc-Galleria-aikojen. Hyviä aikoja ne.
Kameralla tarpeeksi kauan pelleiltyäni ja liian monta kupillista sumppia tyhjennettyäni suuntasin valkoisella ratsullani, eli TKL:n bussilla nro två, Herwoodiin ja kohti Herwoodin kirpputoreja. Kahden tunnin kiertelyn jälkeen olin aika onnellinen. Mulla oli kassissa mustat Leviksen viisnollaykköset (!!! syrämmiä), kauan kaivattu reenipaita (David), mummoneule leopardikuosilla, nahkainen lettivyö, iltalaukku (johon mahtuu röökivehkeet, lompakko ja kännykkä plus kaikki muu tarvittava), Ray-Baneille kotelo (Dior) ja Metallican bändipaita. Ei mikään paska reissu siis. Ja sitten äiti teki mulle ruokaa. :----)
Ja minä vaihdoin kitaraan kielet. Eipä siihen tarvittukaan ku ristipääruuvimeisseliä, poran terää, ruokaöljyä, vanupuikkoja ja vasaraa.
 |
| Äiti goes India. _Kanan_siipiä, täysjyväriisiä, intialaisittain maustettua kastiketta, kermassa ja mausteissa paistettua okraa, namnamsalaattia ja omatekoista maustettua maitojuomaa. MEIKÄN ÄITI ON PARAS! |
 |
| Okra! Tätä kantoivat Lontoossa vuonna 08 pöytään ja minä olin heti myyty, ensinnäkin koko intialaiselle ruokakulttuurille, mutta etenkin tälle omituiselle herkulle. Okra! |
Sitten lähdin haikein mielin Herwoodista pois ja juoksin vatsa täynnä herkkuja kahteen bussiin. Yhtäaikaa. No en sentäs. Kaupunkissa nautiskelin muutaman oluen ja kaksi henkeäsalpaavaa karaoke-esitystä. Voitte ihan itse päätellä olivatko ne henkeäsalpaavan hyviä vai huonoja. Ni. En meinaa kerro. OK en voi olla kertomatta ja ihan hirveitä olivat. Myötähäpeä ei edes riittänyt siinä tilanteessa. Anteeksi.
Lauantai-iltani päättyi siihen että kömmin jo ennen kello yhtä yöllä rättiväsyneenä sängynpohjalle pötköttämään kivaan kainaloon ja näkemään unia (ja puhumaan unissani, sori kainalo).
Yhden tähdenlennon bongasin.
Sunnuntaikin alkoi jo aikaisin aamulla, tosin aamu kesti kello kolmeen iltapäivällä. Sitten oli tarkoitus lähteä vetämään Stockan edessä lemuavia donitseja kitusiin, mutta oikea nälkä pääsi vahingossa yllättämään donitsikojun eteen saapuessamme. Zarillo oli paras apumme ja ystävämme. Annos oli vaan aivan hervottoman kokoinen meikäläisen vatsaan. Ei mahtunut. Sitten laukkasinkin valkoisella ratsullani ruokakaupan kautta kotiin. Vietin siellä muutaman minuutin ja taas hyppäsin ratsuni selkään ja ravasin salille. Perjantaisen reenin jälkeen tosin pikku pyöräily ja pilates eivät oikein tahtoneet luonnistua niin kuin pitäisi. Käsien ylhäällä pitämiseen ja hengittämiseen keskittyminen yhtä aikaa oli ihan liikaa meikän keskittymiskyvylle. Pilateshengittely aiheuttaa myös ilta-aikaan hävettävän paljon haukottelua..
JOOPAJOO joo nyt rölölölööö. Silmät vääntyy kieroon ja ajatus juoksee turhan laiskasti ja väärällä tasolla näin väsyneenä. Tässä nyt vielä meikän kirppariostoksia loppukevennykseksi:
Levikset ja biitlekset ja poseeraukset.
 |
| Mummoneule kokoa L ja vitin kiva laukku. Jalka myös. Nyt tiedän ainakin kaverin noille kenkille. |
 |
| Vitin kiva laukku ja vitin kiva vyö |
 |
| Ja minä oon myös vitin kiva! |
Ja minä oon nyt niin vitin kiva että lähden kyllä untenmaita kohti ja Nukkumasaa turpaan.
Pentti kuittaa
P.s. Tekstin_asettelu ja kuvat pissi mua silmään ja niin pissi niitäkin, jotka tämän tekstin erehtyivät lukemaan. Anteeksi siitä. En jaksanut taistella. En ole Mooses, Lipponen on.
perjantai 7. lokakuuta 2011
Huovalulluus, missä luuraat?!
Pyörin viime yön sängyssä ja mietin asioita, koska Nukkuhomomasa loisti poissaolollaan. Eli vietin ihan perus yön, miinus että Juonin kuorsaus puuttui. Ajatus vaelsi vaikka missä, sieltä Frank Zappan viiksistä suoraan kaappini synkimpiin luurankoparkoihin ja mörköihin sängyn alla. Yksi asia jäi kuitenkin kummittelemaan täksi päiväksi mieleni syövereihin ja tahtoo pulputa sieltä ulos pikapikaa (Pikachu!). Ja tähän sellanen salamanjysäys ja hiilenmusta rakettiryhmä ja Miaun vitun tyhmä dupattu ääni loihe lausumaan jotain idioottimaista. Hah mulla on ikävä ala-astetta ja Pokemonin tunnaria. MUTTA ASIAAN.
Mun rakas ystäväni luovuus on kadonnut. Se on vaan mennyt johonkin piiloon. En edes muista milloin ja en tiedä miksi. Olen vaippahoususta asti tykännyt kaikesta luovasta touhusta. Ensin tuli piirtäminen, sitten esiintyminen, sitten kirjoittaminen ja sitten musiikki.
Kirjoitin ala-asteella kasapäin näytelmiä ja runoja ja tarinoita. Niitä esitettiin koulun juhlissa ja perustettiin myös näytelmäkerho. "Viidakon seikkailu" oli aika kova juttu.
Olin aina luokkani paras kuvaamataidossa, varsinkin kissojen piirtämisessä. Kolmannella luokalla tartuin sähkökitaraan ja opettelin soittamaan E-mollin ja Ramonesia ja Apulantaa. Sitten piirsin hevosia. Mulkkuiässä kirjoittelu keskittyi novelleihin ja runoihin. Kerran melkein kirjotin kirjan. Onneksi tietokone hajosi. Soitin lisää kitaraa. Haaveilin rock-tähteydestä ja join kaljaa äitiltä salaa ja poltin tupakkaa nurkan takana. Piirsin hevosia ja piirsin ihmisiä ja puita ja maisemia. Maalasin taivaanrantoja ja "Miehen jolla on kitara ja perse". Vittuku menin heittämään sen roskiin. Lukiossa äidinkieli 9 ja Laudatur, kuvaamataito kymppi ja musiikki 9 ja diplomi.
Lukioaikana luovuus oli kyllä jo kaikonnut hieman. Musiikintunnit ja muu hömppä tuntui pakkopullalta ja ainoa musiikillinen juttu, mikä jaksoi kiinnostaa enemmän, oli oma bändi. Minusta tuli kai laiska tai sitten en tykännyt koulusta tai sitten masennuin tai sitten nautin liikaa päihteitä tai sitten datasin kaikki illat tai sitten söin mielialalääkkeitä tai sitten romutin itsetuntoni tai sitten aloin seurustelemaan tai sitten jotain tai sitten kaikkea. Luovutin ehkä luovuuden suhteen. Valitsin laiskuuden ja tylsyyden ja hukutin inspiraationi. Ehkä tahallani osittain ja kiinnostuksen puutteesta. Nyt vähän kaduttaa.
Mutta enivei, I WANT IT BACK! (Hyvä piisi muute)
Haluan kaivaa ja herätellä sen luovuuden perkeleen takaisin maan pinnalle sieltä kolosta mihin nyt ikinä onkaan sukeltanut. Taideaineet on aina ollut mun juttu ja jos mulla ei oo sitä mun juttua niin sitten mulla ei oo mun juttua. How simple is that.
Nyt minä haastan itseni.
Annan itselleni kuukauden aikaa saada jotain luovaa aikaiseksi. Tai siis paljon luovaa. Minä vaikka julkaisen sitten aikaansaannoksiani tänne ja näytän itselleni ja maailmalle närhenmunat ja tupenrapinat.
Tuun ehkä vielä vääntämään hikeä ja verta ja katumaan tätä, mutta:
1. PIIRRÄN kissan, hevosen, ihmisen ja puun ja maiseman tai kitarapersemiehen vaikka, mutta piirrän.
2. SOITAN, siis sävellän piisin, tai vaikka kaks (Paska messissä).
3. KIRJOITAN kuvitteellisen tarinan.
Ideoita saa toki paiskoo pöytään rakkaat aasendeelit.
Hahhah voi helevetti :--D ok, en luovuta.
ADIOS, Pena
Rakauta kaikile!
Aivan vallattoman ihanaa! Minulla on tässä käsillä ensimmäinen vapaa viikonloppu sitten helmikuun! Kalenterini sekä pääni ammottavat tyhjyyttään; ei sovittuja menoja, EI TÖITÄ, ei keikkoja, ei reenejä, ei kouluhommia, ei _mitään_!
Ja mitä teinkään ensimmäisenä viikonloppuvapaailtanani. Hommasin avohaavan akillesjänteeseeni ja linkutin irvistellen sen jälkeen sateessa kohti kuntosalia, jossa minua odotti personal raineri. Sitten tuli rehkittyä niin, että itku meinasi päästä, kun astelin takaisin ulos sateeseen.
Kotona tein suihkussa käymisestä itselleni kylpyläelämyksen. Jalkahoito, käsihoito, kasvohoito, kokovartalokuorinta ja mitä näitä nyt on, nam nam. Vesilasku muun muassa. Onnea vaan TOASille. :)
Sitten tietysti pilasin tämän kaiken autuuden lätkimällä kylmävoidetta turtana röllöttäviin alaraajoihini. Kananlihalle menivät ja kylmävoide on todella kylmää. Tosiasioita.
Kohta teen kananlihasta ja salaatista salaattia ja sitten minä syön sitä.
Mutta onhan tämä kyllä outoa. Ennen vanhaan minä aina olin lähes tulkoon joka ikisen viikonlopun Keski-Suomiossa tai jossain muualla röllöttelemässä. Esim. töissä. Mitäs mä nyt sitten teen kaikki viikonloput, kun kaikki mun viikonloppukodit on muuttaneet leirinsä Manseen? Siis tottakai olen onnellinen kun rakkaimpani aasendeelarini ovat täällä Mansessa kanssani. Mutta. Mihin mä nyt oikein pakenen tätä läppeensä pahhaa maailmaa ja ihmisiä, kun kämpillä seinät kaatuu päälle ja ahdistaa? Hervantaan? En.
En minä tiedä.
Nyt kyllä kuolen nälkään ehkä, täytyy ehtiä ennen sitä keittiöön!
Tässä vielä kuva eilisestä illanvietostani:
Ainakin englannin koe sujui hyvin tänään hehe.
Pena kuittaa
Ja mitä teinkään ensimmäisenä viikonloppuvapaailtanani. Hommasin avohaavan akillesjänteeseeni ja linkutin irvistellen sen jälkeen sateessa kohti kuntosalia, jossa minua odotti personal raineri. Sitten tuli rehkittyä niin, että itku meinasi päästä, kun astelin takaisin ulos sateeseen.
Kotona tein suihkussa käymisestä itselleni kylpyläelämyksen. Jalkahoito, käsihoito, kasvohoito, kokovartalokuorinta ja mitä näitä nyt on, nam nam. Vesilasku muun muassa. Onnea vaan TOASille. :)
Sitten tietysti pilasin tämän kaiken autuuden lätkimällä kylmävoidetta turtana röllöttäviin alaraajoihini. Kananlihalle menivät ja kylmävoide on todella kylmää. Tosiasioita.
Kohta teen kananlihasta ja salaatista salaattia ja sitten minä syön sitä.
Mutta onhan tämä kyllä outoa. Ennen vanhaan minä aina olin lähes tulkoon joka ikisen viikonlopun Keski-Suomiossa tai jossain muualla röllöttelemässä. Esim. töissä. Mitäs mä nyt sitten teen kaikki viikonloput, kun kaikki mun viikonloppukodit on muuttaneet leirinsä Manseen? Siis tottakai olen onnellinen kun rakkaimpani aasendeelarini ovat täällä Mansessa kanssani. Mutta. Mihin mä nyt oikein pakenen tätä läppeensä pahhaa maailmaa ja ihmisiä, kun kämpillä seinät kaatuu päälle ja ahdistaa? Hervantaan? En.
En minä tiedä.
Nyt kyllä kuolen nälkään ehkä, täytyy ehtiä ennen sitä keittiöön!
Tässä vielä kuva eilisestä illanvietostani:
Ainakin englannin koe sujui hyvin tänään hehe.
Pena kuittaa
keskiviikko 5. lokakuuta 2011
Pararaa päässä paskaa ja moi taas :)
Rakas kakkapäiväkirja,
Pyydän mitä nöyrimmin anteeksi sitä, että olen ollut viime aikoina kovin hiljainen. Vatsani on ollut vähän sekaisin, joten en ole pystynyt suoltamaan yhtään kakkaa aivolohkojeni perukoilta sormieni kautta näppäimistöön ja näppäimistöstä bittiviidakkoon ja jotain helvetin kautta tänne. Ummetus. Aivossa nimittäin. Tai ajassa. Aika on tyhmä.
Nyt kuitenkin revin itselleni jostain pienen ja säälittävän ajan rääpäleen ja tässä minä istun ilahduttamassa itseäni ja toivottavasti jotain muutakin.
Huh ja huh. Viimeajat ovat olleet melkoista melskettä ja mellakkaa. Viime viikko kului lähinnä Hervannassa reenatessa ja maistellessa oluita Paskan ja Oksun olohuoneessa ja poltellessa tupakkaa samanmoisten kavereiden partsilla. Vietin myös muutaman yön äitin vieressä ja pakko sanoa tähän väliin, että minä oon maailman onnellisin lapsi. Äitit on parhaita.
Perjantaina käännettiin kompassi vituilleen ja lähdettiin Jyväskylään keikalle. Ravintola Rentukka. Tarviiko muuta sanoa. No tarvii ehkä. Keikka meni hyvin kaikista mahdollisista vitutuksen aiheista ja vatsanpuruista ja päänsäryistä ja teknisistä ongelmista huolimatta. ME musiikilliset amatöörit jopa osasimme aivan itse omin pikku kätösin kasata PA:n ja hoitaa äänentoiston. Oli meillä toki maailman paras tunnelmanpilaaja ja apuri messissä. Kiitos siitä karvainen mies. Ihmisiä (miehiä) houkuteltiin paikalle jopa toistakymmentä. Lippujakin myytiin ja saatiin vitti kaljarahaa. SIF oli aivan helevetin hyvä ja koko ilta oli kokonaisuudessaan melkoisen metka.
Kaikki tiet veivät tietysti Katseeseen. Yö sujui mukavasti janon, jalkakrampin, unettomuuden ja metelöivien kisujen merkeissä Jössen kotonassa. Huikee reissu. VR:ää en kiitä saatana.
Lauantaina saavuin Mansesteriin täristen ja rikkikatkipoikkipuolikuolleena. Heti ensimmäiseksi minulle tarjottiin olutta. Siitä se idea sitten lähti. Ruma idis ja idis Ruma. Siellä oli pitti.
Sunnuntai ja maanantai oli pelkkää koomaa. Maanantaiyönä saapuivat liskot. Tiistaina, eli eilen (ei helvetti eikö nyt olekaan sunnuntai) yritin koulun jälkeen epätoivoisesti shoppailla. Ei onnistunut.
Lähdettiin sitten vähän kaljalle. Olin ihan vitun Kuubassa.
Nyt keitto tulille ja ruokkimaan kaikkien nälkäisten sankareita. Eli minua ja ehkä mulla on joku kaverikin.
Nyt on jälleen sellainen olo että rauhoittuminen olisi paikallaan. Pieksen itseäni. Noin.
Hyvää yötä ja huomenta,
Pena
Pyydän mitä nöyrimmin anteeksi sitä, että olen ollut viime aikoina kovin hiljainen. Vatsani on ollut vähän sekaisin, joten en ole pystynyt suoltamaan yhtään kakkaa aivolohkojeni perukoilta sormieni kautta näppäimistöön ja näppäimistöstä bittiviidakkoon ja jotain helvetin kautta tänne. Ummetus. Aivossa nimittäin. Tai ajassa. Aika on tyhmä.
Nyt kuitenkin revin itselleni jostain pienen ja säälittävän ajan rääpäleen ja tässä minä istun ilahduttamassa itseäni ja toivottavasti jotain muutakin.
Huh ja huh. Viimeajat ovat olleet melkoista melskettä ja mellakkaa. Viime viikko kului lähinnä Hervannassa reenatessa ja maistellessa oluita Paskan ja Oksun olohuoneessa ja poltellessa tupakkaa samanmoisten kavereiden partsilla. Vietin myös muutaman yön äitin vieressä ja pakko sanoa tähän väliin, että minä oon maailman onnellisin lapsi. Äitit on parhaita.
Perjantaina käännettiin kompassi vituilleen ja lähdettiin Jyväskylään keikalle. Ravintola Rentukka. Tarviiko muuta sanoa. No tarvii ehkä. Keikka meni hyvin kaikista mahdollisista vitutuksen aiheista ja vatsanpuruista ja päänsäryistä ja teknisistä ongelmista huolimatta. ME musiikilliset amatöörit jopa osasimme aivan itse omin pikku kätösin kasata PA:n ja hoitaa äänentoiston. Oli meillä toki maailman paras tunnelmanpilaaja ja apuri messissä. Kiitos siitä karvainen mies. Ihmisiä (miehiä) houkuteltiin paikalle jopa toistakymmentä. Lippujakin myytiin ja saatiin vitti kaljarahaa. SIF oli aivan helevetin hyvä ja koko ilta oli kokonaisuudessaan melkoisen metka.
Kaikki tiet veivät tietysti Katseeseen. Yö sujui mukavasti janon, jalkakrampin, unettomuuden ja metelöivien kisujen merkeissä Jössen kotonassa. Huikee reissu. VR:ää en kiitä saatana.
Lauantaina saavuin Mansesteriin täristen ja rikkikatkipoikkipuolikuolleena. Heti ensimmäiseksi minulle tarjottiin olutta. Siitä se idea sitten lähti. Ruma idis ja idis Ruma. Siellä oli pitti.
Sunnuntai ja maanantai oli pelkkää koomaa. Maanantaiyönä saapuivat liskot. Tiistaina, eli eilen (ei helvetti eikö nyt olekaan sunnuntai) yritin koulun jälkeen epätoivoisesti shoppailla. Ei onnistunut.
Lähdettiin sitten vähän kaljalle. Olin ihan vitun Kuubassa.
Nyt keitto tulille ja ruokkimaan kaikkien nälkäisten sankareita. Eli minua ja ehkä mulla on joku kaverikin.
 |
| Tässä yritin ottaa passikuvia itsestäni opiskelijakorttia varten. Epäonnistuin. |
 |
| Viime viikolla jopa shoppailin |
 |
| Röökihuudeilla |
 |
| Istuttiin perkule samalla sohvalla ku Nykäne ja Peitsamo! |
 |
| Äänimies, sangriaa ja nappuloita |
 |
| Orkesteri, jonka biisirepertuaariin kuuluu mm. Satan is a Female ja Cockblock. |
 |
| Tässä kuvassa rakkaan ja karvaisen ystäväni karvat |
 |
| Yritin piilottaa krapulani kaikin mahdollisin keinoin, mutta onnistuin vain näyttämään narkkarilta. |
 |
| Rypälerypäs |
Nyt on jälleen sellainen olo että rauhoittuminen olisi paikallaan. Pieksen itseäni. Noin.
Hyvää yötä ja huomenta,
Pena
tiistai 27. syyskuuta 2011
Paluu menneisyyteen
Eli viime viikonloppuun. Jotenkin oli kyllä todella mukava viikonloppu jälleen kerran.
Varsinaisen viikonlopun vietin jopa naukkailematta riemusiirappia. Torstaina sen sijaan oli tosiaan bänditreenit ja meidän bänditreeneissä riemusiirappi on itsestäänselvyys. Ei oikeasti. Mutta useimmiten! No kyllähän nyt rokkistarbojen pitää kaljaa juua. Ei tuu muuten mistään mitään. Huova lulluus. En muuten astu enää ikinä kantapäällänikään Fat Ladyyn.
Perjantaina oli lettukestit ja dagenefter. Mukava ilta paremman puoliskoni kera. Vaikka vähän kyllä masensi edellisen illan seikkailut ja rahan meno. Mutta lettu lärviin ja kohti uusia seikkailuja.
Lauantaina oli edessä viimeinen transsi-ilta. Suoritin sen kunnialla drinksuja väännellessä ja kesän myyntiennätyksen kera. "Muista että aina ku sä näät Bambin, sä näät ihmisen" ja muita hauskoja tarinoita.
Sunnuntaina oli kooma. Paleli, väsytti ja koomailutti. Istuin kello kolmesta melkein kello kahdeksaan asti koneella ja väänsin aivotoimintani nollille. Mutta sitten tuli Juonio ja valmisti minulle intialaista. Ruokaa. Intialaisesta ruokaa eiku. Se oli kivaa. Värjäsin myös pääni. Sunnuntait on kivoja. Tai sit Juoni on kiva.. hmmm.
Nyt alkuviikon olen muun muassa vääntänyt koulujuttuja ja oleskellut äitin luona Hervannassa.
Ja jutellut Ruojan kanssa. "Mau" "Mämmämmämämämm" "Grrnau" "Krääk" "Mämmämmäm". Sellaista kommunikointia me harrastamme. Ei mulla sit muuta.
Hoppas att du har en trevlig veckan!
Vi ses,
Pippi
Varsinaisen viikonlopun vietin jopa naukkailematta riemusiirappia. Torstaina sen sijaan oli tosiaan bänditreenit ja meidän bänditreeneissä riemusiirappi on itsestäänselvyys. Ei oikeasti. Mutta useimmiten! No kyllähän nyt rokkistarbojen pitää kaljaa juua. Ei tuu muuten mistään mitään. Huova lulluus. En muuten astu enää ikinä kantapäällänikään Fat Ladyyn.
 |
| Reenieväät. Emme tosin nauttineet viintä snapsilaseista vaikka tämä kuva ehkä saattaisi niin väittääkin |
 |
| Kuka arvaa mikä piisi! |
 |
| Vitusti valkosibalia |
 |
| Kuva-arvoitus: mitä tässä tapahtuu? |
Perjantaina oli lettukestit ja dagenefter. Mukava ilta paremman puoliskoni kera. Vaikka vähän kyllä masensi edellisen illan seikkailut ja rahan meno. Mutta lettu lärviin ja kohti uusia seikkailuja.
Lauantaina oli edessä viimeinen transsi-ilta. Suoritin sen kunnialla drinksuja väännellessä ja kesän myyntiennätyksen kera. "Muista että aina ku sä näät Bambin, sä näät ihmisen" ja muita hauskoja tarinoita.
 |
| Varokaa Iinaa! |
 |
| Talentin innoittamana parit taikatemput.... |
 |
| Ja sorsa sukelsi. Mietin vaan varmaan viisi miinuuttia tuon lammikon vieressä että miks ihmeessä lintuset talsii siellä. |
Sunnuntaina oli kooma. Paleli, väsytti ja koomailutti. Istuin kello kolmesta melkein kello kahdeksaan asti koneella ja väänsin aivotoimintani nollille. Mutta sitten tuli Juonio ja valmisti minulle intialaista. Ruokaa. Intialaisesta ruokaa eiku. Se oli kivaa. Värjäsin myös pääni. Sunnuntait on kivoja. Tai sit Juoni on kiva.. hmmm.
Nyt alkuviikon olen muun muassa vääntänyt koulujuttuja ja oleskellut äitin luona Hervannassa.
Ja jutellut Ruojan kanssa. "Mau" "Mämmämmämämämm" "Grrnau" "Krääk" "Mämmämmäm". Sellaista kommunikointia me harrastamme. Ei mulla sit muuta.
Hoppas att du har en trevlig veckan!
Vi ses,
Pippi
maanantai 26. syyskuuta 2011
Tämä teksti koskee lemppariorkesteriani ja lemppariorkesterini uutukaista albumia
Olipa kerran maanantai 16. Helmikuuta 2009.
Opeth oli perunut Kaapelitehtaan keikkansa keulahahmon vitullisen kurkunpääntulehduksen vuoksi paria kuukautta aikaisemmin ja tuli nyt korjaamaan asian ja silittelemään pettyneiden fanien hiuksia Pakkahuoneelle.
Meitä oli tuona maanantaina Opethia ihastelemaan valumassa mm. Oonapa, Paska, Yuppi, Arska ja Hottentotti. Oli minttuviinaa ja kaakaota termarissa, pullo Jägermaisteria, kirkas taivas, pizzaa ja abikarkkeja, krapula Wanhojen tansseista ja pakkanen, joka pureskeli varpaita ja reisiä.
Keikkaa oli odotettu yli puoli vuotta ja nyt oli viimein sen aika.
Olin viimeiset puoli vuotta nähnyt tuosta keikasta painajaisia, joissa tietysti tuo ilta epäonnistui kaikin tavoin: Mikael Åkerfeldt muun muassa asteli kaljuna lavalle ja minä olin niin kännissä että missasin koko keikan ja ties mitä.
En ehkä unohda koskaan sitä hetkeä, kun seisoin lavan edessä pilkkopimeässä, pulssi hakkasi tuhatta ja sataa ja olin niin innosta piukeena ja adrealiinipäissään, etten edes tajunnut olevani humalassa. Vaikka olin todella, todella humalassa.
Ja se tunne, kun lopulta silmieni eteen, vain muutaman hassun metrin päähän lavalle ilmestyy _oikeasti_ kaiken pimeyden ja savun keskeltä tummia hahmoja ja ensimmäiset sulosoinnut kimpoilivat Pakkahuoneen seinille ja ihmisten korviin. "Muutama" onnenkyynel siinä tirahti. Se oli kyllä ehkä vähän noloa myös.
Seuraava kaksituntinen meni seitsemännessä taivaassa ja nestehukassa ja euforiapilvessä.
Fiilis oli sanoinkuvaamattoman hieno. Ja jumala halusi mennä naimisiin kanssani.
Kun viime viikolla talsin Levykuppaan noutamaan Opethin uutta tuotosta, fiilikset olivat vähän samanlaiset, kuin ennen tuota edellä mainittua keikkaa. Miinus humala.
Uuden levyn kanssa jännittää aina. Mitä jos en tykkääkään? Onkohan saundit ihan pyllystä? Voiko kymmenes studioalbumi olla enää hyvä? Heitänkö levykäisen seinään ja alan itkemään verta ja potkimaan seiniä?
Mutta Opeth ei taaskaan tuottanut pettymystä. Heritage on minun mielestäni melkoinen masterpiece, vaikka en ole vieläkään sisäistänyt albumin sisältöä aivan täysin. Juuri se ehkä minun mielenkiintoni valloittaa.
Jaksan kuunnella levyn monta monta monta kertaa ja aina löydän siitä jotain uutta ja huikeeta.
Tämä uusi ja huikea on pitänyt tähän mennessä sisällään mm. sekopäisyyttä, Deep Purplea, jazzia, 70-lukua, Pink Floydia, lisää jazzia (iha ku meikä siitä jotain ymmärtäis), paskaa kitarasaundia, jykevää bassoa, jännittäviä laulumelodioita, Black Sabbathia, matkailua fantasiamaailmoihin, upeita lyriikoita, yllätyksiä, rakkautta mellotroniin ja kaiken näköisiä tunteita maan ja taivaan väliltä ja ja ja. Voisin jatkaa listaa loputtomiin!
Vaikea ymmärtää, että miten yhdelle albumille saa edes mahtumaan näin paljon fiiliksiä ja asioita.
Heritagea kuunnellessa tekee mieli tanssia, maata sängyllä ajattelematta mitään ja matkustella, hakata päätä seinään ja hyppiä vallattomasti, varastaa poni ja ratsastaa sillä maailman ääriin. Kaikkea yhtä aikaa.
Heritage ei ehkä joka ikisen dödismetallin ystävän mieltä ja sydäntä lämmitä, varsinkaan orkesterin edellisen julkaisun jälkeen. Mutta minun mieltäni ja rintamustani lämmittää yli odotusten. Olisin mitä luultavimmin pettynyt suuresti, jos levy olisi jatkanut Watershedin teknistä kuolonmetallikikkailuperseilylinjaa.
Opeth antoi mulle juuri sitä mitä tämän hetkinen musiikillinen minäni kaipasi. Ainoa miinus, mitä tähän mennessä olen levystä esiin kaivanut, on kitarasaundi. Surkeus. Mutta ei niin surkeus, ettenkö silti Åken kitarakikkailuja suuresti rakastaisi.
Kymmenes studioalbumi, kymmenen vuotta, kymmenen biisiä, kymmenen pistettä. Muuta en osaa nyt sanoa.
Paitsi että vitin hieno kansi ja saakelin upee kolikko.
HOOKS UP!
Opeth oli perunut Kaapelitehtaan keikkansa keulahahmon vitullisen kurkunpääntulehduksen vuoksi paria kuukautta aikaisemmin ja tuli nyt korjaamaan asian ja silittelemään pettyneiden fanien hiuksia Pakkahuoneelle.
Meitä oli tuona maanantaina Opethia ihastelemaan valumassa mm. Oonapa, Paska, Yuppi, Arska ja Hottentotti. Oli minttuviinaa ja kaakaota termarissa, pullo Jägermaisteria, kirkas taivas, pizzaa ja abikarkkeja, krapula Wanhojen tansseista ja pakkanen, joka pureskeli varpaita ja reisiä.
Keikkaa oli odotettu yli puoli vuotta ja nyt oli viimein sen aika.
Olin viimeiset puoli vuotta nähnyt tuosta keikasta painajaisia, joissa tietysti tuo ilta epäonnistui kaikin tavoin: Mikael Åkerfeldt muun muassa asteli kaljuna lavalle ja minä olin niin kännissä että missasin koko keikan ja ties mitä.
En ehkä unohda koskaan sitä hetkeä, kun seisoin lavan edessä pilkkopimeässä, pulssi hakkasi tuhatta ja sataa ja olin niin innosta piukeena ja adrealiinipäissään, etten edes tajunnut olevani humalassa. Vaikka olin todella, todella humalassa.
Ja se tunne, kun lopulta silmieni eteen, vain muutaman hassun metrin päähän lavalle ilmestyy _oikeasti_ kaiken pimeyden ja savun keskeltä tummia hahmoja ja ensimmäiset sulosoinnut kimpoilivat Pakkahuoneen seinille ja ihmisten korviin. "Muutama" onnenkyynel siinä tirahti. Se oli kyllä ehkä vähän noloa myös.
Seuraava kaksituntinen meni seitsemännessä taivaassa ja nestehukassa ja euforiapilvessä.
Fiilis oli sanoinkuvaamattoman hieno. Ja jumala halusi mennä naimisiin kanssani.
 |
| "My father is an excellent cock." |
Kun viime viikolla talsin Levykuppaan noutamaan Opethin uutta tuotosta, fiilikset olivat vähän samanlaiset, kuin ennen tuota edellä mainittua keikkaa. Miinus humala.
Uuden levyn kanssa jännittää aina. Mitä jos en tykkääkään? Onkohan saundit ihan pyllystä? Voiko kymmenes studioalbumi olla enää hyvä? Heitänkö levykäisen seinään ja alan itkemään verta ja potkimaan seiniä?
Mutta Opeth ei taaskaan tuottanut pettymystä. Heritage on minun mielestäni melkoinen masterpiece, vaikka en ole vieläkään sisäistänyt albumin sisältöä aivan täysin. Juuri se ehkä minun mielenkiintoni valloittaa.
Jaksan kuunnella levyn monta monta monta kertaa ja aina löydän siitä jotain uutta ja huikeeta.
Tämä uusi ja huikea on pitänyt tähän mennessä sisällään mm. sekopäisyyttä, Deep Purplea, jazzia, 70-lukua, Pink Floydia, lisää jazzia (iha ku meikä siitä jotain ymmärtäis), paskaa kitarasaundia, jykevää bassoa, jännittäviä laulumelodioita, Black Sabbathia, matkailua fantasiamaailmoihin, upeita lyriikoita, yllätyksiä, rakkautta mellotroniin ja kaiken näköisiä tunteita maan ja taivaan väliltä ja ja ja. Voisin jatkaa listaa loputtomiin!
Vaikea ymmärtää, että miten yhdelle albumille saa edes mahtumaan näin paljon fiiliksiä ja asioita.
Heritagea kuunnellessa tekee mieli tanssia, maata sängyllä ajattelematta mitään ja matkustella, hakata päätä seinään ja hyppiä vallattomasti, varastaa poni ja ratsastaa sillä maailman ääriin. Kaikkea yhtä aikaa.
Heritage ei ehkä joka ikisen dödismetallin ystävän mieltä ja sydäntä lämmitä, varsinkaan orkesterin edellisen julkaisun jälkeen. Mutta minun mieltäni ja rintamustani lämmittää yli odotusten. Olisin mitä luultavimmin pettynyt suuresti, jos levy olisi jatkanut Watershedin teknistä kuolonmetallikikkailuperseilylinjaa.
Opeth antoi mulle juuri sitä mitä tämän hetkinen musiikillinen minäni kaipasi. Ainoa miinus, mitä tähän mennessä olen levystä esiin kaivanut, on kitarasaundi. Surkeus. Mutta ei niin surkeus, ettenkö silti Åken kitarakikkailuja suuresti rakastaisi.
Kymmenes studioalbumi, kymmenen vuotta, kymmenen biisiä, kymmenen pistettä. Muuta en osaa nyt sanoa.
Paitsi että vitin hieno kansi ja saakelin upee kolikko.
 |
| In prog we trust |
 |
| Tässä kuvassa minä ja yks levy |
HOOKS UP!
sunnuntai 25. syyskuuta 2011
REMPPA DONE!
Hetkellisesti. Jostain helevetin aivolohkon perukoilta revin idean alkaa muokkaamaan kakkiksen ulkoasua näin sunnuntaivitutuksen kunniaksi.
Banneri ja tausta menee vielä vaihtoon, se on salé, mutta perkule että rakastuin tähän Aku Ankka -fonttiin!
Kertokaahan aasendeelit mielipiteitä, onko teksti tämän näköisenä ihan kurakakkaa vai sellaista ihan hyvää ookoota pökälettä?
Kakkiksen ulkoasu on vaihtunut olemassaoloaikanaan jo "muutamaan" otteeseen ja ajatus muhii yhä aivossa ja odottelee lopullista hehkulampun ilmestymistä ohimon viereen. Tarkoituksena on todella löytää Kakkikselle sellainen itseni näköinen ja oloinen ulkomuoto. Mitä edelliseen ulkoasuun tulee, valkoinen, siisti ja yksinkertainen ei ole kyllä ehkä ihan meikän näköinen juttu..
Mutta nii. Kommenttilaari on teidän.
Banneri ja tausta menee vielä vaihtoon, se on salé, mutta perkule että rakastuin tähän Aku Ankka -fonttiin!
Kertokaahan aasendeelit mielipiteitä, onko teksti tämän näköisenä ihan kurakakkaa vai sellaista ihan hyvää ookoota pökälettä?
Kakkiksen ulkoasu on vaihtunut olemassaoloaikanaan jo "muutamaan" otteeseen ja ajatus muhii yhä aivossa ja odottelee lopullista hehkulampun ilmestymistä ohimon viereen. Tarkoituksena on todella löytää Kakkikselle sellainen itseni näköinen ja oloinen ulkomuoto. Mitä edelliseen ulkoasuun tulee, valkoinen, siisti ja yksinkertainen ei ole kyllä ehkä ihan meikän näköinen juttu..
Mutta nii. Kommenttilaari on teidän.
torstai 22. syyskuuta 2011
Kakka.
Terve. Ja sairas. Viikko lähenee jälleen loppuaan ja silmät menee väsymyksestä kieroon ja mä en ole mielestäni tehnyt mitään. Paitsi että oon tehnyt ihan liikaa. Niin liikaa, etten ole ehtinyt datailla ku perse koulun penkissä. Nyt mä tässä dattailen, mutta mulla on taas kiire. Huh huh. Viikko on ollut tapahtumarikas ja voisin tässä vähän tiivistellä niitä tapahtumia rikkaita, koska kaikkia kiinnostaa kuitenkin. Minua etenkin.
Sunnuntaina lähdimme oluelle. Olut meni tappiin asti jalluksi. Säälittävin näky koskaan oli kymppikerholaiset seisomassa sateessa Roosterin edessä hirveässä tuubassa. Tällä kertaa minä tuoksuin jallulle ja Jallu oksennukselle.
Maanantaina en herännyt kouluun. Syystä että puhelimeni makasi kolmessa osassa huoneeni lattialla ja herätysäänen välittäminen korvakäytävääni oli sille sinänsä mahdotonta.
Auringon noustessa kohti keskipäivää minun oli aika siirtyä kohti Postitalon hammasklinikkaa. Enpä ole aikoihin viettänyt niin nautinnollista puoltatoista tuntia hammaslääkärin kätösissä. Pää oli puuduksissa koko päivän. Loppuilta sujui huikeasti hippipizzan ja Harry Potterin kera. Nii ja olihan siinä joku Juonikin.
Tiistaina olin kunnon ihminen. Koulun jälkeen kävin maailman parhaassa Levykauppa Äxässä hakemassa itselleni ihanaisen levykäisen ja englannin kirjan. Loppuillan vietin salilla rehkien ja kotona nauttien Ööperttiä ja iltapalaa ja teetä ja unta.
Eilen, eli keskiviikkona, juoksin koko päivän. Koulu, Hervanta, Elixia, koti, Amadeus. Siinä pysäkit. Koulussa tosin lähinnä istuin. Hervannassa oikeasti lähes juoksin. Elixialla lähinnä pyöräilin. Amadeuksessa lähinnä kuuntelin Popedan raiskaamista ja naukkailin yhden oluen.
Tänään, eli än yy tee eli NYT, mä istuksin tässä ja mulla on täällä Paska ja pullo viiniä ja tölkki sidukkaa ja sipsua ja kitarat ja taustalla raikaa Opethin uutukainen, joka on muuten aika kiva. Siitä joskus lisää, nyt sosiaalisoidun ja otan kitaran kouraan ja lopetan paskanjauhamisen. Tai siis jatkan sitä jossain muualla ku täällä.
Koska kamerani muistikortti ammottaa tyhjyyttään tällä hetkellä, tarjolla on jälleen pelkkää nostalgiaa. Herkkuja ja terkkuja Penalta ja Kartsalta parin vuoden takaa:
Ahihi itkettää.
Kaikella rakkaudella, Pena
p.s. Kartsalta terkkuja
Sunnuntaina lähdimme oluelle. Olut meni tappiin asti jalluksi. Säälittävin näky koskaan oli kymppikerholaiset seisomassa sateessa Roosterin edessä hirveässä tuubassa. Tällä kertaa minä tuoksuin jallulle ja Jallu oksennukselle.
Maanantaina en herännyt kouluun. Syystä että puhelimeni makasi kolmessa osassa huoneeni lattialla ja herätysäänen välittäminen korvakäytävääni oli sille sinänsä mahdotonta.
Auringon noustessa kohti keskipäivää minun oli aika siirtyä kohti Postitalon hammasklinikkaa. Enpä ole aikoihin viettänyt niin nautinnollista puoltatoista tuntia hammaslääkärin kätösissä. Pää oli puuduksissa koko päivän. Loppuilta sujui huikeasti hippipizzan ja Harry Potterin kera. Nii ja olihan siinä joku Juonikin.
Tiistaina olin kunnon ihminen. Koulun jälkeen kävin maailman parhaassa Levykauppa Äxässä hakemassa itselleni ihanaisen levykäisen ja englannin kirjan. Loppuillan vietin salilla rehkien ja kotona nauttien Ööperttiä ja iltapalaa ja teetä ja unta.
Eilen, eli keskiviikkona, juoksin koko päivän. Koulu, Hervanta, Elixia, koti, Amadeus. Siinä pysäkit. Koulussa tosin lähinnä istuin. Hervannassa oikeasti lähes juoksin. Elixialla lähinnä pyöräilin. Amadeuksessa lähinnä kuuntelin Popedan raiskaamista ja naukkailin yhden oluen.
Tänään, eli än yy tee eli NYT, mä istuksin tässä ja mulla on täällä Paska ja pullo viiniä ja tölkki sidukkaa ja sipsua ja kitarat ja taustalla raikaa Opethin uutukainen, joka on muuten aika kiva. Siitä joskus lisää, nyt sosiaalisoidun ja otan kitaran kouraan ja lopetan paskanjauhamisen. Tai siis jatkan sitä jossain muualla ku täällä.
Koska kamerani muistikortti ammottaa tyhjyyttään tällä hetkellä, tarjolla on jälleen pelkkää nostalgiaa. Herkkuja ja terkkuja Penalta ja Kartsalta parin vuoden takaa:
Ahihi itkettää.
Kaikella rakkaudella, Pena
p.s. Kartsalta terkkuja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)